*

Timo Ekman Keskustelut jatkuvat osoitteissa https://www.facebook.com/Novellisti ja https://twitter.com/EkmanTJ. Molemmat profiilit ovat avoimia kelle tahansa luettavaksi ja kommentoitavaksi. Muut yhteydenotot osoitteeseen ekman.timo@gmail.com

Sadan vuoden liittolaisuus

 

100-vuotias Suomi juhlii tänään maan joka kolkassa. Puheita pidetään, maljoja nostellaan ja tietysti monivuotiseen tapaan illan kohokohtana on Linnan juhlat, joita Tuntemattoman sotilaan tavoin seuraa useampi silmäpari.

Oma itsenäisyyspäivän viettoni huipentuu paikallisessa kapakassa tietovisan pitoon reilun tunnin kuluttua. Se, että saan omasta keskustan yksiöstäni lähteä kaikessa rauhassa muutaman tunnin kuluttua kävelemään kohti tietovisaa pitävää pubia vailla huolta tulla ryöstetyksi, on monien tekijöiden summa.

Tasan sata vuotta sitten suomalainen valtuuskunta oli asialla juuri oikeaan aikaan sekasortoisella Venäjällä. Aikaikkuna tuolle irtaantumiselle oli kapea ja siitä räppänästä molemmilla käsillä ja hameenhelmalla varustettu Suomi-Neito livahti kohti suurta tuntematonta.

Itsenäisten valtioiden tapaan Suomenkin elinkaareen kuului sisällissota. Nimitykset sisällissodalle ovat vaihdelleet aikojen saatossa ja senkin mukaan keneltä kysytään. Liittoutuminen Saksan kanssa myötävaikutti hallintojärjestelmäksemme demokratian eikä omille tielleen lähtenyt Suomi-Neito palannutkaan Äiti-Venäjän syliin samaisesta räppänästä valitakseen hallintomalliksi diktatuurin.

Verisen sisällissodan päätteeksi konsensuksen takuumieheksi tarvittiin kieltolakiakin ja olot alkoivat hiljalleen vakiintumaan.

Kotinurkaltani Seinäjoelta 25 km. pohjoiseen, Lapualla, lähti liikkeelle kansanliike, joka toiminnallaan uhkasi tämän hetken itsenäisyyspäivän viettoani. Lapuan Liikkeellä oli ehdottomasti aikansa ja paikkansa kommunismin patoajana, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt sen lopetus, joka tapahtui itsenäisen taipaleemme kriittisellä hetkellä.

Mikäli liike olisi saanut rällätä talvisodan aattoon asti ja sitä myöden pistää pystyyn jonkun Italian tyyppisen fasismin, ei pienintäkään pelkoa, että pystykorvien piiput olisivat olleet samaan suuntaan juoksuhaudoissa talonpojilla ja duunareilla.

Jos lapualaiset joskus haluavat joskus pystyttää patsaan jollekin itsenäisyytemme kivijaloista, presidentti  P.E. Svinhufvud voisi olla aika vahvoilla, sillä hänen kuuluisa radiopuhe Mäntsälän kapinan aikoihin piti huolen siitä, että konsensukselle jäi aikaa 30.11 1939 asti.

Mikäli historia olisi mennyt toisin ja Kosola olisi eripuraisine joukkoineen ollut Mainilassa Stalinia vastassa, äidinkielemme olisi ollut 90-luvun alkuun asti venäjä ja asunpaikkanamme ties mikä Lena-joen suisto.

Talvi- ja jatkosota ovat omanlaisensa ihmeensä, joista riittää hyllymetreittäin kirjallisuutta. Pohja näille valettiin näiden 20 ensimmäisen itsenäisyysvuoden aikana, sekä, kuten aukoton fakta on, jälleen kerran liittoutumalla Saksan kanssa kriittisellä hetkellä kesällä 1944. Saksa ja Svinhufvud, itsenäisyytemme takaajat tähän saakka monen muun ohella, vaikka silloinen Suomi toisen kätensä ja hameenhelmansa menettikin.

Liittoutuminen Saksan kanssa maksoi vankeustuomioita nipulle miehiä, mutta oli pieni hinta siitä hyvästä, että teollistunut sotakorvaus-Suomi oli elämänsä vedossa myöhemmin tulleen bilateraalikaupan ansiosta.

Se että naapuri teki sutta ja sekundaa jatkojalostetuista tuotteista koko NL-kokeilunsa ajan, takasi meille vaurastumisen markkinat. Noilla tuloilla rakennettiin koulut, neuvolat, peruskoulut ja sen sellaiset sittemmin. Hyvinvoinnin tasaantumisen takasi hallintomallimme, demokratia, ja vanha vihollinen oli muuttunut hyvinvoinnin maksumieheksi muutamassa kymmenessä vuodessa.

Sivujuonteensa on tietysti ollut monikymmenvuotinen suomettuminen, tuo tuttu itään päin mielistely. Taloudellisten seikkojen vuoksi oltiin hys hys naapurin hallintomallin räikeästä ristiriidasta meidän suuntaan.

Vaan hintansa tälläkin. Muurin murtuminen ja sosialistisen yhteiskuntamallin 70-vuoden kokeilu sukelsi meidät melkoiseen lamaan, joskin aika kevyttä verrattuna 30-luvun vastaavaan, jos elintasoa hiukan suhteutetaan.

Tuolloin oli myös olemassa aikaikkuna nimeltä Nato, kun Venäjä oli heikoimmillaan Jeltsinin aikana. Aika näyttää minkälainen ratkaisu tuon aikaikkuna käyttämättä jättäminen oli, sillä Suomi on historiassaan menestynyt parhaiten aina silloin, kun se on käyttänyt olemattoman liikkumavaransa länteen päin.

Tälle vuosituhannelle tullessa on loikittu kehityksessä aivan omiin sfääreihin. Lankapuhelimet ja jopa tv ovat monelle tämän päivän diginatiiville mennyttä maailmaa. Jatkuva online-tila somessa ja netissä on mahdollistanut maailman, missä olemme läsnä kaiken aikaa.

Se on parantanut yhteyksiä ja ymmärrystämme toisistamme, jos niin vain haluamme.

Usein emme vain kuitenkaan halua. ”Kupla” on tullut sanavarastoomme lähivuosina, jolla kuvataan samanmielisten kerääntymistä omiin porukoihin somessa ja netissä.

Ajatus ei ole millään muotoa uusi. Suomessakin niitä on ollut 100 vuoden historian aikana useita. Niitä kutsutaan puolueiksi(kin).

Vaan ettei venähdä liian pitkäksi, jotain täytyy satavuotisen kotimaan hyväksi summata.

Suomen historia osoittaa sen, että keskitien kulkijat ja konsensuksen vaalijat ovat vieneet Suomen tähän pisteeseen kuin missä se on nyt. Väliin on pitänyt tehdä armottomia ratkaisuja omankin uran uhalla, kun kansakunnan hätä on ollut suurin (Risto Ryti & kumpp.).

Hintansa sillä toki on ollut, se suomettuminen jne., mutta kantavana ajatuksena pidettäköön, että alta promillen kansakunnan muiden kansakuntien joukossa ei kannata olla suurista linjoista kovinkaan paljon eri mieltä.

Muuten käy kylmät.

Loppuun oma aforismi: Valitse keskitien kulkeminen, se on teistä kaikkein äärimmäisin,

Hyvät itsenäisyyspäivät Suomi – kotimaani.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset