*

Timo Ekman Keskustelut jatkuvat osoitteissa https://www.facebook.com/Novellisti ja https://twitter.com/EkmanTJ. Molemmat profiilit ovat avoimia kelle tahansa luettavaksi ja kommentoitavaksi. Muut yhteydenotot osoitteeseen ekman.timo@gmail.com

Jouluaaton sävyjä matkan varrelta

On jälleen kerran onni tuntea ihmisiä monista piireistä.

Olen reilut kymmenen vuotta noudattanut 24.12 samaa kaavaa. Aatto alkaa siinä heräämisestä noin puoliltapäivin. Sitten alkaa joulupukin rooliin valmistuminen. Keikkoja on ollut näinä vuosina noin 4-6. Likimain tuttuja ja tutun tuttuja kaikki. Ei mitään Osuuskaupan ilmoitustauluilla tuntemattomille mainostamista tai vastaavaa.

Osa asiakkaista on kasvanut joulupukin ohi, ikä tullut lapsilla vastaan, mutta uusiakin tullut vastaan. Ihmiset tapaavat joulupukin onneksi lisääntyä ja näin ollen naamioituneelle hyväntekijälle riittää töitä yhtenä päivänä vuodessa jatkossakin.

Kun pukkikeikat ovat ohi, on aika rauhoittua. Joko ennen, jälkeen tai siinä välissä noudatan vanhemmiltani opittua perinnettä. On aika käydä haudoilla. Ikää on tullut ja sitä myötä myös haudoilla muistettavia. Kynttiläjoukkio kasvaa vuosi vuodelta.

Pimeyden keskellä Seinäjoen, Nurmon ja Peräseinäjoen hautuumaat ovat vaikuttava näky. Pimeyden keskellä loimottava kynttilämeri on muistutus siitä, että meistä on tullut ihmisiä tasan silloin, kun aloimme haudata lajitovereitamme ja myös muistamaan heitä jälkeenpäin. Tämä on kulttuurista ja uskonnosta riippumatta ihmisyyden syvin olemus. Verratkaapa vaikka eläimiin. Ihmisen luoma hautakivi ja muistokynttilä erottaa ihmisen ja eläimen toisistaan vahvasti.

Sitten lopulta tulee vuoroon perinteinen vanhempien luona käynti. Vähät lahjat vaihtavat vanhempien ja velipojan kanssa omistajaa ja kinkku, kinkunkastike, perunat, lohi ja laatikot saavat vuoronsa.

Tuon reilut kymmenen vuotta on minua, naimatonta mieshenkilöä, seurannut myös tapa, joka alkoi lisääntyä Seinäjoella tuossa vähän ennen vuosituhannen taitetta. Alettiin käydä kapakoissa aattoillan päätteeksi.

Muistan vuoden 1994 ja olin 17v., kun menimme jouluaaton päätteeksi kaverin kanssa kylälle ringittelemään eli kiertämään Seinäjoen keskustassa ns. pillurinkiä. Tupakit oli loppu tuolloin ja piipahdin ainoassa kapakassa, mikä oli tuolloin auki hakemaan jotain Marlboro-askia (tuolloin tupakin ostoikäraja oli vielä 16v.).

Kauhistuin, kun näin joidenkin istuvan kaljalla kapakassa keskellä syvintä jouluaattoa. Meni joitain vuosia eteenpäin ja olin silloisen Freetimen tiskillä itsekin jonottamassa olutta aivan täpötäydessä yökerhossa. Ajat ja joulunviettotavat muuttuivat noin viidessä vuodessa aivan kertaheitolla.

Vaikkapa niinkin tähänkin päivään nähden, että heitin tänä vuonna ensimmäisen pukkikeikan 23.12. Syy oli aivan yksinkertainen. Kyseessä oli monikulttuurinen perhe, missä äiskä lähti lapsien kanssa viettämään joulua kotimaahansa lentäen koko 24.12 pitkin Euroopan taivasta ja isä jäi kotiin. Otettiin joulunviettoon varaslähtö Suomenmaalla vain koko perheen kesken, ei sen kummempaa.

Myös arjen ja pyhän limittyminen on tätä päivää nykyisin. Tämän vuoden jouluaattona äitini taivasteli minulle, että miten on mahdollista, että heidän huusholliin tuli mainospostia – keskellä syvintä jouluaattoa.

Syy on mahdollisesti yksinkertainen. Työnantajani, Jakelu-Ässät, työllistää myös muslimitaustaisia jakajia. 24.12 on heille päivä muiden joukossa. Niin arkea kuin pyhää samassa paketissa – ei eroa, kun normaali jakopäivä on keskiviikon lisäksi lauantai kuten jouluaatto tänä vuonna. Tai tiedä nyt mikä syy tässä tapauksessa. Monelle kantaväestössäkin elävälle jouluaatto on vain päivä muiden joukossa.

Tein myös tänäkin vuonna saman kuin jo yli kymmenen vuotta putkeen pakollisten tapojeni jälkeen: menin kapakkaan.

Ei arkea, ei pyhää ollut nähtävissä. Sama karaoke paukkui paikallisessa kapakassa ja siellä täällä tonttulakit humalaisten mieshenkilöiden päässä antoivat viitettä tästä vanhasta perinteestä.

Eräs tuttu mainosti tiskillä, että jouluaatto on perseestä ja olisi kiva, kun hypättäisiin suoraan uuteenvuoteen. Silitin myötäkarvaan ja totesin, että näin asia on varmasti yksinelävien kohdalla. Samoin mahtoi miettiä eräs hemmo, jonka kämpän ohi kuljin aattona ja joka kaikki lasit paljaana luki sängyssään kirjaa yksikseen ilman yhtäkään adventtikynttilää ja pöydilläkään ei näkynyt mitään jouluista herkkua.

Kun on saanut seurata joulun kehittymistä neljällä eri vuosikymmenellä, on siinä kuitenkin yksi selkeä ydin vielä olemassa: joulu on lasten juhla ensisijaisesti ja sitä kautta perheellisten, tiedän tämän joulupukkina eritoten. Tätä taustaa vasten ymmärtää kapakoiden kansoitukset ja joulun morkkaamisen yksinelävien kohdalla.

Tänä aattona näin lapsukaisen, joka tuli minua vastaan avaamaan ovea luistimet jalassa. Terien päällä oli suojat ja sain vanhemmilta selityksen, että 2 tuntia on odotettu pukkia, että saisi näyttää luistimet pukille.

Olen ollut tässä perheessä ennenkin pukkina ja aloitimme perinteisen Piiri pieni pyörii -piirileikin luistinpienokaisen kanssa kiertäen lasten ja äidin kanssa kehää.

”Piiri pieni pyörii, lapset siinä hyörii. Sormet sanoo soo soo soo, kengänkannat koo koo koo”, latasimme perinteiseen tapaan ensi ringillä.

Otimme uusiksi ja sitten leikkasi pukilla: ”Piiri pieni pyörii, lapset siinä hyörii. Sormet sanoo soo soo soo, luistimenkannat koo koo koo”, latasin reilulla äänellä muiden päälle. Ja naurua riitti.

Toivottavasti naurua riittää muinakin aattoina itse kullekin – on sitten yksin tai perheellinen. Joulu ei ole kellekään surun ja murehtimisen juhla. Kaikki sen viettäkööt tyylillään, kuten tähän aikaan sopii. Ja iloiten.

Koska kaikki tavat viettää sitä ovat yhtä arvokkaita ja tärkeitä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Enemmistön paine ja henkinen painostus on kova, tai ainakin yritys. Voisi miettiä kuinka nopeasti ne paljon mainostetut ja peräänkuulutetut perinteet muuttuvat. Kaupat ovat auki pyhäisin ja ei siitä valtavia protesteja ole syntynyt.

Joulun aikakin pitää jotenkin lusia mutta jos joku pahastuu olemattomista kynttilöistä ja kinkusta niin onko ongelma pahastujan vai kynttilättömän.

Kynttilöistä puheenollen oma varastoni olikin loppunut ja piti hakea illalla ABC:ltä lisää. Väkeä oli jonkin verran, nuoria ja yksi maahanmuuttaja aikaa tappamassa. Joulupukki vaelsi käytävällä aivan kuin etsien kohdetta. Toivotti isoon ääneen hyvää joulua johon moikkasin kädellä vastaukseksi. Kynttilöiden valossa katsoin Raskasta Joulua, olipa osa Twitter-kavereistakin somen äärellä.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Taitaa olla noin kahdeskymmenes kerta, kun olen sairaalassa töissä jouluna, ja se on kaikkein sujuvin tapa päästä siitä eroon.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Hieno juttu, elämää! Palaa mieleen omat pukki-keikat vuosien takaa.. Tänä jouluna oli vähän luvassa keikkaa, mutta peruuntui viime tingassa, eivät tarvinneetkaan. Melkein parhaita tilanteita ovat olleet ne, joissa joko keikan kestäessä tai päättyessä onkin poikennut jossain paikassa, jonne ei ole tilattu, ihan vain toivottamaan joulua ja jakamaan namuja vyöpussista, voi sitä hämmennystä, yllätystä ja siitä selvittyä iloa ja vapautunutta hyvää mieltä! Kerran muistan, kun viimeisestä keikkapaikasta kävelin kotiin kaupungilla, oli kova reipas pakkanen, urakan aikana kihonnut hiki alkoi kuivua ja vilu hiipiä takkiin, mutta huopareissa hypähdellen ja parta viuhuen katselin tähtikirkasta taivasta, välkehtivää hautausmaata ja lumen keskellä seisovia hyvin valaistuja koteja, tuli hyvä mieli, - ja pian olinkin jo kodin lämpimissä..

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset