Timo Ekman Keskustelut jatkuvat osoitteissa https://www.facebook.com/Novellisti ja https://twitter.com/EkmanTJ. Molemmat profiilit ovat avoimia kelle tahansa luettavaksi ja kommentoitavaksi. Muut yhteydenotot osoitteeseen ekman.timo@gmail.com

Puoluegallupista ja äänestämisestä

Ei mene ihan putkeen nyt kokoomuksella. Tuorein gallup tarjoaa tämän vuosituhannen pohjalukuja ja pronssisijaa eikä ole lainkaan sanottu, että pohjakosketus on nyt nähty. Vaan kepulla on sellainen draivi päällä, ettei tällä vuosituhannella ole millään puolueella ollut vastaavaa. Lipponen parikytä vuotta sitten pyöri samoissa luvuissa, ja kolmosella alkavia kannatuslukuja joihin tulee ennen pilkkua vielä yksi numero, on nähty ennen sotia demareilla itsenäisen Suomen aikana, joten historiallisia aikoja eletään puolueiden kannatuksissa. Näyttääkin siltä, että poliittinen aaltoilu on jyrkentynyt ja siten ennustettavuus heikentynyt.

Eräänlaisena poliittisen aaltoilun puhurina voidaan pitää perussuomalaisia. Vuoden 2011 ek-vaalien äänestysprosentti nousi reilulla parilla prosenttiyksiköllä edellisiin vaaleihin nähden sekä siirtymä puolueiden välillä oli ennennäkemättömän rajua.

Eksyneet lampaat ovat kuitenkin nyt palaamassa kotiin ja ovi lienee käynyt ahkerasti persuista kepuun, mutta vahvasti näyttää myös siltä, että kokoomuksesta kepuun on myös imua aika lailla.

Mitä on seurannut vuosikaupalla politiikkaa, niin joskus tuntuu hämmentävältä kuunnella perusteita sille, millä perusteilla ihmiset äänestävät. Entistä enemmän tunnutaan menevän mielikuvien maailmassa. Edustava habitus, muutamia hyviä iskulauseita sekä nimekkäitä tukijoita ja ehdokkaita. Tämä tuntuu riittävän monelle äänestysmotiiviksi itse asian jäädessä ohueksi.

Vaalikoneita on tarjolla kuitenkin enemmän kuin koskaan, joten ehdokkaiden aivoituksista on helpompi päästä perille kuin milloinkaan aiemmin, mutta tämä ei tunnu silti passaavan poliittiselle kuluttajalle aina, vaikka 80-luvulla mentiin vielä lehti-ilmoituksen, puolueuskollisuuden ja tuttujen juttujen perusteella uurnille monesti.

Isoimmilla lehdillä on tätä nykyä omat tai konsernin vaalikoneet käytössä. Itsekin olen niitä vaaleista toiseen ruuvannut 3-4 kappaletta per vaalit. Aivan selvää ja kristallinkirkasta kuvaa ne eivät anna, mitä henkilöä kannattaisi äänestää, mutta puolueesta ne antavat aika hyvän osviitan. Ja tätä seikkaa ei voi kylliksi turhaan teroittaa. Vaalitavastamme johtuen äänestäjä äänestää ensisijaisesti puoluetta, vasta toissijaisesti henkilöä.

Itselläni keikkuvat maallistuneet oikeistopuolueet (kok. rkp. ja kesk.) aika kärjessä useimmiten jonkun lasselehtismäisen sattumademarin kanssa. Laitavasemmisto on peränpitäjää, jonne aika monet vihreätkin sijoittuvat. Perussuomalaiset jakaantuvat todella hujan hajan sijoitusten suhteen, mikä on ihan ymmärrettävää, sillä puolueen jäsenistökin on ihan hujan hajan ideologioiden suhteen – etenkin talouspolitiikassa. Demokratian kaapuun puetut teokratian kannattajat eli kristilliset ovat oma lukunsa oikeistopuolueissa ja sijoittuvat likimain vasemmiston kanssa samalle tasalle.

Vaikka vasemmisto ei ikinä missään kyselyissä nouse itselläni kovin korkealle, ei se ole estänyt sitä suuntaa äänestämästä. Viime kunnallisvaaleissa aloin olla pikkuisen täynnä muutamien oikeistopoliitikkojen möläytyksiä, jotka olivat ehdolla Seinäjoella. Koska tiedän, että äänestän ensisijaisesti puoluetta, voin myös kostoksi ja kapinaksi äänestää jotain puoluetta vastaan niin halutessani. Näin sai siis demari sillä kertaa ääneni.

Tällä vastaan äänestämisen logiikalla esimerkiksi Paavo Väyrynen ei voi koskaan saavuttaa pääministerin ja tasavallan presidentin paikkaa. Demokratiassa korkeimmille paikoille ei tule valituksi se, jolla on eniten kannatusta, vaan se, jolla on vähiten vastustusta. Väyrysellä on vastustajia varmasti enemmän kuin kellään muulla suomalaisella valtakunnanpoliitikolla.

Aivan samalla tavalla äänestin presidentinvaaleissa Haavistoa, sillä olin kurkkuani myöten täynnä ihan kaikki rajat ylittänyttä homofobiaa Haavistoa kohtaan. Toki olin myös sitä mieltä, että Haaviston ulkopoliittinen kokemus, tasavallan presidentin työn ydinalue, löi Niinistön laudalta mennen tullen. Ääni ei riittänyt Haaviston saattamiseksi Mäntyniemeen, mutta ajatus tässä oli tärkein.

Vaan tärkeintä on kuitenkin se, että äänestetään, oli logiikka tai äänestyksen kohde mikä tahansa, sillä mitä korkeampi on äänestysprosentti, sitä paremmin kansan tahto toteutuu. Äänestysmotiiviahan kun ei äänestyskopissa ja uurnilla kysytä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat